Takana on nimittäin uurastuksen täyttämä kuoroviikonloppu. Alttomme kunnostautuivat opiskelemalla ranskankielistä teosta lauantaina kolmeen asti aamulla; nostan hattua.

Viikonlopputreenit ovat rankkoja mutta tuiki tarpeellisia. Varsinkin nyt, kun aika tuntuu väistämättä katoavan käsistämme ja toukokuu lähestyy armottomasti (jos olet ulalla niin lue edellinen viesti).

Takaraivossa takoo enää ajatus siitä, mistä löytyisi vielä pari taitavaa mieslaulajaa. Ei sillä etteivätkö miehemme pärjäisi kunniakkaasti mutta säälin äijiemme äänihuulia kun joutuvat joka biisissä huutamaan fortessa, jotta stemma kuuluisi edes johtajan korviin [kaikki taitavat, innokkaat ja touko-kesäkuun vaihtoviikonloppuna vapaat bassot & tenorit, raahatkaa itsenne kuoroomme]. Lienee syytä nostaa hattua myös bassoille ja tenoreille, hyvin pistätte kampoihin.

Itse poden parhaillaan vieroitusoireita. Joudun olemaan pois kuoroelämästä kuukauden. APUA, miten moisesta selviää? Mielenkiinnolla odotan jälleenkuulemista; kuinka hienoon kuntoon (muiden) suoritukset kuukauden aikana hioutuvatkaan.

H

Joulukuussa saimme hyväksymiskirjeen kahteenkin kansainväliseen kuorokilpaan. Päädyimme lähtemään touko-kesäkuun vaihteessa järjestettävään kilpailuun Ranskaan (www.florilegevocal.com).

Arvoisa bloginlukija, jos nyt tunnet sisimmässäsi kutkutusta kuorolauluun aivan mahtavassa porukassa ja voit sitoutua tavoitteelliseen, tehokkaaseen ja antoisaan harjoittelurutistukseen, joka huipentuu Ranskassa kilpailulavalla, niin

SUUNTAA KULKUSI KOELAULUUMME
KESKIVIIKKONA 14.1.2009
KLO 18 ALKAEN
HÄMEENKYLÄN KOULULLE
(Varistontie 3, Vantaa)

Sopraanot tyytyivät kommentoimaan habituksestaan ainoastaan sen, että ovat erittäin hyviä, elleivät täydellisiä, sekä erityisen kauniita. Kuorolauluharrastuksen aloittamista pohtivat miehet ottakoon tämän huomioon! Toisaalta me altot pistimme kauniit päämme yhteen ja pohdiskelimme sopraanouden ydintä, ja tässä tulos. Älköön kukaan vetäkö hernerokkaa sievään nenäänsä.

Sopraanot, nuo kuoromaailman enkelikellot osaavat laulaa niin korkealta, että heikompaa hirvittää. Siinä lasit paukkuvat, jäätelöpäänsärky yllättää ja amalgaamipaikkoja vihloo. Toisaalta korkealta laulaminen on helppoa, sillä sopraanot laulavat melkein aina melodiaa, ja katsovat hieman pitkin nenänvarttaan (sen sievän ja siron) stemmoissaan hapuilevia miehiä ja alttoja. Itsehän neitoset ovat oppineet laulujen melodiat jo äidinmaidossaan.

Täytyy joka tapauksessa sopraanojen kunniaksi todeta, että heidän täytyy olla todella kauniita, sillä 40 % kuoromme miehistä ovat sokaistuneet sopraanojen kauneudesta siinä määrin, että ovat astelleet sopraanonsa kanssa alttarille. Ehkä tämä on myös sopraanojen ovela tapa yrittää kansoittaa maa korkeaäänisillä lapsosilla ja yrittää horjuttaa upeiden alttojen ylivaltaa.

Puhiksemme puhisi eilen, että sopraanouden ydin on se, että luulee itsestään paljon. Sen verran hyvät sopraanot meillä kyllä on, että altonkin on myönnettävä, etteivät ne luulot ole liikoja.

Uuden blogimestarin ominaisuudessa haastan kaikki äänet saamaan itsensä kuuluville! Ensimmäisenä kajahtaa siis alttorivistö, tuo kaikkien lauluharjoitusten suola ja sokeri.

Onhan nimittäin niin, että vähän pitää olla lamput sammuksissa, että alttojen rivissä rohkenee istuskella. Kysymys ei kuitenkaan ole siitä, etteivätkö kaikki astiat olisi kaapissa, altoilla leikkaa vähän liiankin nopeaa, ja kaikki hissit pöristelevät yläkerroksiin saakka. Mielikuvitus saattaa toki jonkun kainon sopraanon mielestä mennä hieman vantaan sänkykamarikuoron puolelle, kuten joku näppärä altto tämän iltaisissa harjoituksissa veisteli. Joskus urheat tenoritkin vähän pudistelevat päätään altto-osaston meiningille, mutta totuuden nimessä, kukaan ei voi väittää, etteikö elämä alttona olisi hyvinkin antoisaa, sen tietää Jennikin otettuaan vastaan uuden, vastuullisen tehtävänsä.

Alttorivistössä istuskelee siis tummaäänisiä, laulamisen vakavasti, mutta huumorilla ottavia naisia, jotka tukevat toinen toistaan. Motto lienee kuitenkin se, että laulamisesta pitää nauttia, ja sen altot osaavat. Joskus altot laulavat vielä kauniisti yhteen, viikonloppuisin jopa puoli kahteen, ja saavat myhäileviä nyökkäilyjä taiteelliselta johtajaltamme, altto itsekin. Mutta kyllä johtajan alttous toisaalta saa tämän työn sankarin myös ruoskimaan alttoja parempiin suorituksiin. Ja totuuden nimissä, pitäähän muistaa, ettei johtajattaremmekaan ole unohtanut omaa sisäistä alttouttaan, jutuista päätellen ainakaan.

Tervetuloa siis mukaan, uudet altot, jotka reippaasti olette liittyneet hauskaan joukkoomme. Alttous on periaateasia ja elämäntapa. Eikä huono tapa ollenkaan!

Leena, altto 1 ja joskus myös 2 (...kaisaniemi...)