Terveisiä rahakirstun päältä, vai pitäisikö sanoa matilta kukkarosta. Kuoroelämä on vaativaa, varsinkin kun on mennyt heikkona hetkenään lupaamaan tälläistä pestiä hoitaa eikä enää voi kieltäytyä... No ei vaine, on tämä oikeastaan aika hauskaakin. Nyt vaan on takana rankka syksy, on tullut vajaan kolmen kuukauden sisään järjestettyä yksi kuoroleiri ruokineen, yhdet maalaismarkkinat ja nyt vielä tilinpäätös, kaikki lasten, lasten harrasteiden ja päivätyön ohella ja vielä ihan ilman korvausta. Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä. Älykäs ei koskaan sekaannu mihinkään kuoronhallitushässäkkään.:-)

Taitaa olla niin, että oli kyse mistä vapaaehtoisyhteisöstä tahansa, hommat yleensä kasaantuvat niille muutamille harvoille. Toisaalta tämä on käytännön sanelemaakin, sillä homma tulee nopeimmin hoidetuksi, kun sen tekee joku joka on tehnyt ennenkin ja asioista jotain tietää. Tämä vaan usein johtaa niiden muutamien ylikuormittamiseen, ja kohta jo ihmetellään miksi se niin ovet paukkuen lähti. (Kukaan ei ole nyt lähdössä! Kai?) Hallituksen jäsenet tekevät usein kuoron jäsenistölle näkymätöntä työtä josta ei edes tiedetä kiittää. Asiat tulevat näkyviksi vasta, kun niitä ei tehdä. Ja sitten tulee haukut. No, minua ei vielä ole haukuttu, vaikka joskus tulee mieleen että olisin sellaiset ansainnutkin. Olen nimittäin suhtellisen etevä jos en muussa niin laiskottelussa ja asioiden jättämisessä viime tippaan tai jopa sen jälkeen. Esimerkiksi tämä tilinpäätös on nyt neljä viikkoa myöhässä... mokomasta sain vatsanväänteitä kun se oli vieläkin vaiheissa eikä ollut aikaa tehdä sitä loppuun. Iso työ, johon harva kiinnittää mitään huomiota, ja vielä harvempi on kiinnostunut mistään mitä siellä lukee. Osa (yleensä prosentuaalisesti aika iso osa) kunnioittaa kuivia taseita poissaolollaan yhdistyskokouksessa. No, enpä minäkään niistä erityisesti nauti, jos miettii vaikkapa taloyhtiön kokouksia, joten en moiti.

Hallituksessa ollessa näkökulma kuorolaisen elämään muuttuu. Näköala laajenee. Sitä osaa kaikkien kuorokavereiden etu- ja sukunimet, ja muutenkin oppii tuntemaan kuorokavereitaan toisella tavalla kuin rivikuorolaisena. Kaltaiselleni introvertille tämä on tavallaan mukavaa, että on vähän pakko tutustua ihmisiin. Muten voisi jäädä helposti aika ulkopuoliseksi (siis minä kun olen tälläinen arkajalka. En minä ylpeyttäni sivussa pysyttele). Kuoron asioista on hyvin perillä, mutta kun näitä hommia tekee pidempään, unohtaa etteivät kaikki olekaan. Joistain itselle selvistä asioista saa tiedottaa monta kertaa ja aina löytyy niitä jotka eivät ole asiasta kuulleetkaan, ja tämä turhauttaa. Ruohonjuuritaso jää vieraaksi. Helppo olisi sanoa, että kun hommia kierrätettäisiin, niin samat ihmiset eivät kuormittuisi ja kaikilla voisi olla edes hetkittäin se "laajempi näkökulma". Toisia pestejä on vaikea kierrättää tai delegoida toisille, rahastonhoito on yksi niistä. Tästä hommasta pääsee eroon vain eroamalla tai puupalttoossa. Käytännössä ihmisten elämäntilanteet ja kiinnostus vapaaehtoistoimintaan vaihtelee, eikä se, mikä on jostakusta paljon ole juuri mitään jollekin toiselle. Ja jotkut ovat tulleet kuoroon vain laulamaan torstai-iltaisin, eikä muuta. Mutta siitä saa jo toisen jutun...

-Katri-