Kuuden tunnin sunnuntainen kuorotreeni vaatii jonkinasteista turnauskestävyyttä sekä laulajilta että (ja ehkäpä etenkin) johtajalta. Tässä vaiheessa syyskautta, kun ensimmäiseen joulukonserttiin on enää reilu kuukausi aikaa, on stemmojen hinkkaamiselta ja hiomiselta päästy jo jonkinasteiseen kuorolaulultakin kuulostavaan yhteislaulantaan. On aika tehdä sitä itseään: musiikkia!

Kun oma stemma alkaa pikkuhiljaa tulla sieltä syvältä selkärangasta, alkaa se treenien ihanin ja kauhein vaihe, kun hiotaan ja hinkataan, hiotaan ja hinkataan.

Uudestaan.

              Uudestaan.

                           Uudestaan!


Harmoniat kohdalleen - kuuntele muitakin stemmoja äläkä vain paahda omaasi.

Dynaamisuutta säveliin - niillä pienillä mitättömän tuntuisilla merkeillä kuten "pp", "mp", "mf" ja "fff" siellä nuotissa on ihan oikeasti jotain merkitystä.

Ääntäminen kohdalleen - tavoite olisi, että vieraskielisten kappaleiden kohdalla jopa yleisöön eksynyt mahdollinen natiivikin tunnistaisi mistä kielestä on kyse. Ja samalla sitä tuntee unohtaneen jopa oman äidinkielensä, kun sanapainot heittävät häränpyllyä.

Ja kaikki tämä pitäisi vielä muistaa keikallakin, kun hiipivä jännitys tuntuu vetävän kurkun tukkoon ja laittaa polvet tutisemaan.

Mutta kyllä se vain on niin ihanaa, kun aluksi käsittämättömältä näyttävästä nuottimerestä alkaa muodostua niin kauniita säveliä, että laulajan sydän meinaa pakahtua.

 

-Sanna-