Tampereen sävel -kuorokatselmus on taas ohi. Katselmuksen päätavoite saavutettiin siinä vaiheessa, kun puhelinvastaajahenkilöä kännykällään pommittanut yhteyshenkilömme sai lauantai-iltana tiedon, että meidät on pyydetty sunnuntain loppukonserttiin laulamaan. Eihän siinä muu auttanut, kun nostaa maljat hienolle menestykselle ja sen jälkeen siirtyä vesilinjalle. Ja tietysti hälyttämään Tampereen jo taakseen jättäneitä kuorolaisia takaisin seuraavaksi päiväksi laulamaan.

Saimme kunnian laulaa päätöskonsertin kaksi viimeistä biisiä. Viimeistään siinä vaiheessa, kun livahdimme hiljaa pari kappaletta ennen omaa vuoroamme salista, alkoi jännittää. Viimeiset vesihuikat... nyt menee edellinen kuoro sisään... nyt niiden osuus  loppuu, yleisö taputtaa... ja ovi aukeaa, on meidän vuoromme mennä sisään, muistakaa nauttia!

Fiilis oli mahtava. Se, että kuulijoina oli toisia kuorolaisia, toi tilanteeseen ihan omanlaisensa mausteen. Lavalle marssiminen niin monen hienon esityksen jälkeen sai olon tuntumaan yhtä aikaa nöyrältä ja ylpeältä.

Kultaa ja kunniaakin saimme, ja Ilona ison setelin: kuorolle yksi kultaleima ja Ilonalle henkilökohtainen palkinto ennakkoluulottomasta ja uusia uria avaavan kuoromusiikin tekemisestä. Kun loppukonsertin jälkeen saimme nähtäväksemme kaikkien kuorojen sijoitukset, tajusimme, että vain neljä kuoroa oli sijoittunut meitä korkeammalle. Aika nappiin meni siis!